Päivystysaikana yhteydenotto tulee aina tehdä puhelimitse. Kiireellistä päivystyspyyntöä ei voi jättää verkkolomakkeella tai sähköpostilla. Päivystysnumeroon ei voi myöskään lähettää tekstiviestejä. Päivystysnumerossa 040 055 1862 vastataan puheluihin 24/7.
- Päivystysaikana (arkisin klo 15.30-07.00, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä) hoidamme ovenavausten lisäksi vain kiireelliset toimenpiteet, joiden siirtäminen aiheuttaisi vaaraa tai vahinkoa.
- Päivystysryhmä koostuu Kouvolan Talohuollon työntekijöistä, jotka vikailmoituksen saatuaan tekevät arvion tilanteesta. He hoitavat vain edellä mainitut, välitöntä reagointia vaativat työt.
- Päivystystyöt pyritään hoitamaan ripeästi tilanteen vakavuuteen reagoiden. On kuitenkin hyvä huomioida, että päivystysvuorossa on kerrallaan vain 1-2 päivystäjää ja varsinkin päällekkäisissä vikatilanteissa voi joskus ilmetä pientä viivettä.
- Päivystäjän käynnit laskutetaan aina erikseen. Mikäli päivystyksen kautta tilattu työ osoittautuu kuuluvaksi huoneiston osakkaan/vuokralaisen vastuulle (esimerkiksi ovenavaus), huoltomiehen päivystyskäynti laskutetaan suoraan osakkaalta/vuokralaiselta. Hinta määräytyy ajankohdan, työn laajuuden ja materiaalimenekin mukaan.
- Hätänumero 112 auttaa kiireellisissä hätätilanteissa, jolloin paikalle tarvitaan auttavia viranomaisia (poliisi, ensihoito, pelastus- tai sosiaalipalvelu). Soita 112, kun tiedät tai epäilet hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön olevan uhattuna tai vaarassa.