Jäikö avain kotiin tai hukkuiko avain?

Etusivu » Palvelut » Päivystys

Päivystys

Päivystysaikana yhteydenotto tulee aina tehdä puhelimitse. Kiireellistä päivystyspyyntöä ei voi jättää verkkolomakkeella tai sähköpostilla. Päivystysnumeroon ei voi myöskään lähettää tekstiviestejä. Päivystysnumerossa 040 055 1862 vastataan puheluihin 24/7.

  1. Päivystysaikana (arkisin klo 15.30-07.00, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä) hoidamme ovenavausten lisäksi vain kiireelliset toimenpiteet, joiden siirtäminen aiheuttaisi vaaraa tai vahinkoa.

  2. Päivystysryhmä koostuu Kouvolan Talohuollon työntekijöistä, jotka vikailmoituksen saatuaan tekevät arvion tilanteesta. He hoitavat vain edellä mainitut, välitöntä reagointia vaativat työt. 

  3. Päivystystyöt pyritään hoitamaan ripeästi tilanteen vakavuuteen reagoiden. On kuitenkin hyvä huomioida, että päivystysvuorossa on kerrallaan vain 1-2 päivystäjää ja varsinkin päällekkäisissä vikatilanteissa voi joskus ilmetä pientä viivettä. 

  4. Päivystäjän käynnit laskutetaan aina erikseen. Mikäli päivystyksen kautta tilattu työ osoittautuu kuuluvaksi huoneiston osakkaan/vuokralaisen vastuulle (esimerkiksi ovenavaus), huoltomiehen päivystyskäynti laskutetaan suoraan osakkaalta/vuokralaiselta. Hinta määräytyy ajankohdan, työn laajuuden ja materiaalimenekin mukaan.

  5. Hätänumero 112 auttaa kiireellisissä hätätilanteissa, jolloin paikalle tarvitaan auttavia viranomaisia (poliisi, ensihoito, pelastus- tai sosiaalipalvelu). Soita 112, kun tiedät tai epäilet hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön olevan uhattuna tai vaarassa.

Avainhallinta

Hallittu avainten käyttö ja säilytys suojaa yksilöä ja taloyhtiötä.
Noin 100 kertaa vuodessa puhelin soi: huollossamme olevaan taloon pitäisi päästä, mutta avainta ei löydy. Tulee soitto mihin aikaan tahansa, tulemme apuun ja avaamme ulko- ja huoneiston oven. Ensin kuitenkin varmistamme, että henkilö omistaa huoneiston tai asuu talossa. Lukituksissa on kyse kokonaisturvallisuudesta.

Asukaskohtaiset avaintiedot ovat rekisterissämme usean salasanan takana, näin suojamme yksilöä ja tietoja. Avaimet säilytämme kassakaapissa lukitussa tilassa hälytysten takana. Itse käytämme aina huoltoavainta. Ulko-oven ovikoodin suosittelemme vaihtamaan minimissään kerran vuodessa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä

Lähetä tarjouspyyntö Katso yhteystiedot